Siirry pääsisältöön

.Blog domain on suunnattu bloggaajille

Erilaisia domainpäätteitä alkaa markkinoilla olemaan todella runsaasti. Useimmat ovat keskittyneet kuvaamaan tietynlaista aihealuetta tai tarkoitusperää. Tämän kirjoituksen aihe, eli .blog domain on tarkoitettu juurikin blogien osoitteita varten.


Tässä kirjoituksessa tutustun .blog domainpäätteeseen sekä käyn läpi, miksi blogilla ylipäänsä on syytä olla oma verkkotunnus.

.Blog domainin historiaa

.blog domainpääte tuli ensimmäistä kertaa yleisesti saataville 21. marraskuuta 2016. Pääte onkin nopeassa ajassa saavuttanut suosiota, ja vajaan vuoden aikana .blog domaineja oli rekisteröity jo yli 113 tuhatta kappaletta.

.blog rekisterin, eli verkkotunnusten myöntämisoikeudet, omistaa Automattic, joka on paremmin tunnettu mm. suositun WordPress.com palvelun hallinnoijana. Se maksoi oikeuksistaan 19 miljoonaa dollaria, joten verkkotunnuspäätteiden operointi ei ole ihan pienimuotoista touhua.

Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon myös, että Google on ollut yksi monista hakijoista .blog verkkotunnuspäätteen hallinnoijaksi. Googlen hakemusta on kuitenkin virallisesti vastustettu, perustellen sen rajoittavan verkkotunnuspäätteen saatavuutta ja estäen kilpailua.

Miksi blogilla kannattaa olla oma domain

Miksi blogille sitten ylipäänsä hankkisi oman domainin? Monet blogialustat, kuten vaikkapa Blogger ovat ilmaisia ja näihin rakennetut blogit toimivat lähtökohtaisesti palveluntarjoajan antamalla osoitteella, kuten Bloggerissa vaikkapa omabloginnimi.blogspot.com. Alkupätkän osoitteesta saa yleensä valittua itse, kunhan valittava tunnus on yhä vapaana.

Omaa verkkotunnusta ei siis välttämättä tarvita lainkaan bloggaamiseen, mutta se tuo useita hyötyjä sekä mahdollisuuksia blogin osalta.

  • Oma domain luo tunnistettavan nimen blogille
    Oma domain on huomattavasti helpompi muistaa sekä usein myös kirjoittaa selaimen osoiteriville. Se parantaa näin blogisivuston käyttökokemusta.Oma domain mahdollistaa samalla myös brändiarvon rakentamisen blogin ympärille aivan uudella tavalla.

  • Oma domain mahdollistaa blogialustan jouhevan vaihdon myöhemmin
    Mikäli valittua blogialustaa halutaan myöhemmin vaihtaa, törmätään usein erilaisiin haasteisiin, kirjoitusten osoiterakenteiden muuttuessa. Mikäli blogi on kuitenkin pitkään jo toiminut omalla domainosoitteellaan, helpottuu siirto osoitteen pysyessä samana. Domainin hallinnointi mahdollistaa myös erilaisten uudelleenohjausten teon vanhoilta osoiterakenteilta uusiin. Joissain tapauksissa myös blogialustan tarjoaja voi myös mennä konkurssiin tai muuten vain lopettaa toimintansa. Tällöin blogialustan antama osoite katoaa myös samassa rytäkässä ja pahimmassa tapauksessa koko homma täytyisi aloittaa tyhjältä pohjalta.

Miksi .blog domain sitten on hyvä valinta blogin verkkotunnukseksi

Yksi selkeä syy voi olla haluttujen osoitteiden puute. Useimmiten suositut nimet ovat jo varattuja .com päätteellä sekä monesti myös kotimaisella .fi päätteellä.

Vaikka eri verkkotunnuspäätteitä onkin markkinoilla useita satoja erilaisia, on .blog kiistatta hyvin tunnistettavissa blogisivuston osoitteeksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

.io domain - teknologia-alan suosima verkkotunnus

Etsitkö teknologiayrityksellesi  domainia , jolla erottuisit eduksesi? . io -domain voi olla juuri oikea ratkaisu tähän tarkoitukseen. Toki se sopii myös monille muille kuin teknologia-alan yrityksille.  Yleistä tietoa  . io-domainista     . io -domain on Brittiläisen Intian valtameren alueen  i nternet-maatunnus. Samaan tapaan kuin esimerkiksi . fi  on Suomen maatunnus. . io -domain on otettu käyttöön jo vuonna 1997 ja sitä ylläpitää  brittiläinen  Internet Computer Bureau  (ICB) . Kyseessä on niin kutsuttu ylätason domain.      Ensimmäinen rekisteröinti tehtiin vuonna 1998, kun Levi Strauss & Co. rekisteröi yritykselleen levi.io- domainin .  . io -päätteiset  domainit  ovat nostaneet suosiotaan  etenkin viime vuosina, mutta tarkkaa tietoa sen rekisteröintimääristä ei ole saatavilla.      Mihin  . io -domain  sopii?     . io -domain on erityisen suosittu teknologi...

.tk domain - ilmainen verkkotunnus

Haluaisitko  domainin  täysin ilmaiseksi?  . tk -domain on saatavilla täysin ilmaiseksi lähes kenen tahansa käyttöön, tosin  domainiin  liittyy muutamia ehtoja. Yleistä tietoa  . tk-domainista   . tk -domain on Tokelaun internet-maakoodi. Tokelaun saari on Uuteen-Seelantiin kuuluva itse hallintoalue. Domain-pääte on siis verrattavissa  esimerkiksi  Ahvenanmaan .ax-päätteeseen. Kyseessä on ylätason domain, joten sitä säätelee ICANN ( Internet Corporation for  Assigned   Names  and  Numbers ).      . tk -domain on esitelty jo vuonna 1997, mutta sen laajamittainen käyttö sai alkunsa vasta vuonna 2001.  Vuonna 2001 h ollantilainen yrittäjä  Joost   Zuurbier  ehdotti ideaa, jossa . tk -domain päätteen rekisteröinnistä tehtäisiin ilmaista.  Paikallisen yhteisön hyväksyttyä idea, meni vielä viisi vuotta ennen kuin ICANN oli vakuuttunut.  Pääasiassa oli kyse siitä, että ICANN halusi var...

.Se domain - Ruotsin maatunnus

Onko sinulla sivusto, joka haluaa keskittyä nimenomaan ruotsalaisiin kävijöihin ? Siinä tapauksessa kannattaa varata   oma .se-domain!    Y leistä  .se- domainista     .se-domain on Ruotsin internet-maatunnus ja ylätason domain. Kyseinen domain-pääte on otettu käyttöön jo vuonna 1986 ja sitä ylläpitää  The   Interent  Foundation in  Sweden  (ruots.  Internetstiftelsen  i Sverige) .      Vuoteen 2003 asti .se- domaineja  myönnettiin melko tiukin ehdoin, jonka takia niitä oli käytössä myös suhteellisen vähä n .  Rekisteröitävän tahon tuli olla koko maanlaajuinen toimija ja rekisteröitävät  domainin  olla myös lähellä organisaation rekisteröityä nimeä.     Nykyisin ehdot  ovat huomattavasti väljemmät, jonka takia  niiden yleisyys on kasvanut huomattavasti. Nykyisin .se- domaineja  on rekisteröity kaikkiaan  yli 1,5 miljoonaa kappaletta.      .se-d...